Hyppää sisältöön

Lähipiirin keinoja tunnistaa rahapeliongelma

Lähipiirin keinoja tunnistaa rahapeliongelma

Toisinaan lähipiiri ei ole tietoinen, että toinen ylipäänsä pelaa rahasta – rahapelaaminen ei näy selkeästi ulospäin. Vaikka lähipiiri pelaamisesta tietäisikin, tulee pelaamisen laajuus ja ongelmallisuus pääasiassa läheisille ikävänä yllätyksenä. Pelaaja on oppinut taitavaksi ongelmansa peittelijäksi. Ongelmaa on vaikeaa myöntää edes itselleen, joten on ymmärrettävää, että siitä on vaikeaa puhua muillekaan, varsinkaan tärkeille läheisille.

Tiettyjä merkkejä rahapelaamisen ongelmallisuudesta saattaa kuitenkin näkyä myös ulospäin, jolloin läheisellä on hyvä syy epäillä rahapeliongelmaa. Pelaaminen, sekä läheisen omat havainnot rahapelaamisen aiheuttamista mahdollista haitoista kannattaa kuitenkin ottaa rohkeasti puheeksi – kysyminen ja avoimen keskusteluilmapiirin luominen kannattaa, vaikkei ensimmäisellä kerralla saisikaan vielä suoraa vastausta.

Alla on muutamia tunnusmerkkejä, jotka voivat kieliä läheisen rahapeliongelmasta. Todennäköisesti olet jo tietoinen läheisesi peliongelmasta eikä listan tutkiminen tällöin ole enää tarpeen. Tutki listaa siinä tapauksessa, jos olet vielä epävarma asian suhteen.

Talous

  • Henkilö on usein rahantarpeessa: esim. ottaa luvatta läheisiltään tai lainailee pikavippiyhtiöistä.
  • Henkilö on köyhempi kuin tulotason perusteella voisi olettaa.
  • Merkkejä pikavippien tai kulutusluottojen käytöstä.
  • Tiliotteilla näkyviä merkintöjä talletuksista pelitileille.

Teot

  • Henkilö jää kiinni valehtelusta.
  • Henkilö tekee jotain salaista puhelimellaan tai tietokoneellaan, piilottelee näyttöä.
  • Muutoksia esimerkiksi nukkumisessa, syömisessä ja sukupuolielämässä.
  • Henkilö puhuu rahapelaamisesta usein.
  • Henkilö on vetäytyvä tai riitaisa.
  • Henkilö on uhkaava tai väkivaltainen.

Tunteet

  • Henkilö on poissaoleva, ahdistunut tai masentunut.
  • tunteet vaihtelevat nopeasti.
  • Henkilö on kyllästynyt, levoton tai ärtyisä.
  • Henkilö kokee syyllisyyttä tai häpeää pelaamisestaan.

Terveys

  • Henkilö kärsii stressioireista, kuten päänsäryistä, vatsakivuista ja univaikeuksista.
  • Henkilö on keskittymisvaikeuksia.
  • Henkilö lihoo tai menettää ruokahalunsa.

Lähde: Tietoa ja välineitä läheisten kanssa työskentelyyn. THL