Hyppää sisältöön

Tunnista tilanne-tunne-ajatus-toiminta -ketjusi

Peliongelmasta aiheutuu läheisille monenlaisia vaikeita tilanteita. Tilanteista seuraa läheisille erilaisia tunteita ja ajatuksia, jotka enemmän tai vähemmän ohjaavat läheisen toimintaa.

Esimerkkejä vaikeista tilanteista on esimerkiksi se, kun pelaaja painostaa rahan antamiseen tai jää valehtelusta kiinni. Esimerkkejä näihin liittyvistä läheisen tunteista ovat vaikkapa ahdistus, pelko tai viha. Näistä herääviä ajatuksia voivat olla esimerkiksi: “Hän ei pysty selviytymään tästä itse” tai “hän on sairas eikä voinut pelaamiselle mitään” tai “hän saattaa hylätä minut”. Tunteista ja ajatuksista voi seurata monenlaista toimintaa: raivoamista, holhoamista, tenttaamista, maton alle lakaisemista tai rahan antamista.

Tässä harjoituksessa tunnistat tarkemmin nykyisiä reagointitapojasi johonkin peliongelmasta seuraavaan tyypilliseen tilanteeseen. Kun tunnistat sinua nykyisin ohjaavat tunteet ja ajatuksesi, pystyt jatkossa paremmin pysähtymään näiden äärelle ja vaikuttamaan toimintaasi tunteista ja ajatuksistasi huolimatta. On tärkeää muistaa, ettei tunteiden tai tiedostamattomien ajatustesi tarvitse missään nimessä ohjata toimintaasi!

Mieti tässä tehtävässä jotain yhtä tiettyä peliongelmaan liittyvää tilannetta, johon haluaisit reagoida toisella tavalla kuin nykyisin teet. Tarkastele tilanteeseen liittyviä ajatuksia ja tunteita sekä toiminnan seurauksia sinulle ja muille.  Pohdi, miten vastaavissa tilanteissa pystyisi jatkossa toimimaan siten, kuin haluaisit!

PELIONGELMAAN LIITTYVÄ VAIKEA TILANTEENI
(esim. lainausvaatimus, repsahdus, riitely, syyttely, valehtelu, puhumattomuus, huoli taloudesta
Mitä tunnen näissä tilanteissa?
Mitä ajattelen näissä tilanteissa?
Miten usein toimin (tai en toimi) näissä tilanteissa?
Mitä nykyisestä toiminnastani seuraa itselleni tai muille?
Miten haluaisin näissä tilanteissa jatkossa toimia? Miten se voisi olla mahdollista?

Lähteenä hyödynnetty: Maritta Itäpuisto 2015:Läheiset ja rahapeliongelma. Tietoa ja välineitä läheisten kanssa työskentelyyn. THL.