Hyppää sisältöön

Miten jatkat tästä eteenpäin?

Moni pohtii tukisuhteen päättyessä, miten oma matka tästä jatkuu. Jotkut voivat olla huolissaan pärjäämisestään ilman vertaistukea. Kerro ja avaa ajatuksiasi jatkosuunnitelmistasi vielä muille ryhmän jäsenille tai vertaisohjaajalle. Omien suunnitelmien ääneen kuvaileminen yleensä auttaa konkretisoimaan niitä sinulle itsellesi. Ryhmässä toisten suunnitelmista kuuleminen auttaa varmasti myös heitä, joille jatko on vielä epäselvempää.

Jos olet osallistunut ryhmään, teillä on edelleen mahdollisuus jatkaa yhteydenpitoa! Voitte osallistujien kesken perustaa yhteisen WhatsApp-ryhmän. Jonkun teistä tulee ottaa vastuu ryhmän luomisesta, sillä vertaisohjaaja jää tässä vaiheessa matkaa pois. Keskustelkaa viimeisellä kokoontumisellanne siis yhdessä, haluatteko tällaisen ryhmän ja pohdi, haluatko itse siihen mukaan. Älkää painostako ketään mukaan, vaan antakaa kaikkien tehdä päätös itsenäisesti!


TEHTÄVÄ

Ryhmä tai tukisuhteen alussa sait tehtäväksi tunnistaa asioita, joihin halusit tehdä muutoksia itsesi takia. Tehtävän lopuksi sinua ohjattiin tekemään itsellesi muutossuunnitelma.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Palaa aikaisemmin valitsemiisi muutostoiveisiin ja pohdi

Suuntaa katse tulevaan ja pohdi

Tallentaminen & lähettäminen

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti. Älä lisää lomakkeelle henkilötietoja tai tunnistettavia tietoja (esim. nimiä, yhteystietoja). Sähköpostiosoite poistetaan automaattisesti 7 päivän kuluessa.
Lisää osoitteesi, jos haluat, että vastaukset lähetetään omaan sähköpostiisi