Hyppää sisältöön

Miten läheisesi tukivat sinua?

Pelaajat kertovat:

  • Lempeämmät keinot eivät mielestäni ole tehokkaita, ainakaan minulle. Vasta silloin, kun puolisoni laittoi minut selkä seinää vasten ja totesi, että parisuhteen jatkumisen edellytys on avun hakeminen, tajusin hänen olevan tosissaan. Tästä avun piiriin hakeutuminen ja toipumisen alkaminen etenikin sitten nopealla tahdilla ja puoliso tuki tässä prosessissa todella paljon.
  • Paljastumiseni jälkeeni puolisoni otti rahaliikenteemme kokonaan hallintaansa. Aluksi en oikein tiennyt, olinko ärtynyt vai kiitollinen siitä, että raha-asioitani seurataan tähän tapaan. Puolisoni otti tilanteeni tosissaan ja edellytti kaikkien pelaamiseen liittyvien tilieni ja velkojeni esiintuomisen. Aikuisten lasteni realistinen ja tiukka – mutta kuitenkin ymmärtävä – suhtautuminen oli myös helpotus. Kaikista arvokkainta minulle oli se, että mieheni osasi erottaa pelaajaminäni ja normaaliminäni eikä hylännyt minua. Se toimi kantavana tekijänä toipumisessani.