Hyppää sisältöön
Läheiset kertovat:
- Selviytymisessä auttoi alussa arkirutiinien ylläpitäminen sekä perheen ja ystävien seura: sain muuta ajateltavaa ja huomasin, että pystyn sentään jotenkin toimimaan. Voimaantumisessa taas auttoi vertaistukiryhmä, koska siellä opin laittamaan itseni aidosti etusijalle enkä enää ajatellut, että olen itse syyllinen toisen peliongelmaan.
- Arkirutiinien säilyttäminen ja liikunta. Annoin myös ajatuksille ja tunteille aikaa, saatoin istua parvekkeella ja nauttia samalla auringosta. Pienistä arjen onnenhetkistä pyrin saamaan iloa elämään. Vaikeimpina hetkinä harrastin tietoisesti maadoittamista, jotta ajatukseni selkiytyivät. Vertaistuki ja keskusteluapu olivat myös tukena voimaantumisessa.
- Konkreettisesti auttoi se, että pelaava läheinen muutti pois. Oma toipumiseni alkoi siis etäisyyden ottamisella. Kun jatkuva hätä poistui, aloin vähitellen saada pystyvyyden tunnetta ja aloin hiljalleen tarkastella, mistä oikeasti tykkään ja mitä haluan. Olen aina ollut aika levoton ja etsinyt muutosta, joten on ollut tosi mukava huomata, että pystyn nykyään olemaan enemmän läsnä omassa elämässäni. Myöhemmin auttoi myös se, että hänkin pääsi irti pelaamisesta.
- Minulle oli tärkeää saada parempaa ymmärrystä peliriippuvuudesta. Ymmärsin, etten läheisenä pysty tekemään päätöstä toisen pelaamisen lopettamisesta. Minulle kirkastui, että oma jaksamiseni on ensiarvoisen tärkeää ja minulla on oikeus vetää omat rajani.
- Minua auttoi se, kun uskalsin puhua ongelmasta läheisilleni sekä ymmärsin, ettei toisen sairautta tarvitse hävetä. Tieto peliriippuvuudesta auttoi ymmärtämään paremmin puolisoani.
