Hyppää sisältöön

Tunnista arvosi ja elä niiden mukaan

Läheisesi rahapelaaminen on aiheuttanut elämääsi tilanteen, jota voidaan nimittää kriisiksi. Se on voinut alkaa hiljattain tai kestää jo pidempään, jopa vuosien ajan. Se, että olet lähtenyt hakemaan apua ja tukea itsellesi, luo mahdollisuuksia uudelleenarvioida elämääsi – mennyttä ja nykyhetkeä sekä omia arvojasi. Arvojen kirkastaminen on hyödyllistä, koska sen avulla voit lähteä suuntaamaan ajatuksiasi tulevaisuutta kohti ja pohtia millaista elämää haluat elää ja mitä asioita haluat siihen kuuluvan, jotta se olisi hyvää?

Arvot ovat tärkeitä sillä ne motivoivat ja ohjaavat valintojasi ja päätöksiäsi. Omien arvojen tunnistaminen voi olla vaikeaa ja se vaatii hiljentymistä sekä pohdintaa. Arvojen pohtiminen saattaa johtaa sinut havaitsemaan arvoristiriitoja elämässäsi. Kyse on siitä, millainen haluat olla, verrattuna siihen, millainen oikeasti tunnistat olevasi. Tapasi käyttäytyä ja tehdä päivittäisiä valintoja paljastavat parhaiten todelliset siinä hetkessä käytössä olevat arvosi. Arvoristiriidat vievät paljon energiaa ja aiheuttavat herkästi ahdistusta, turhautumista ja epäonnistumisen kokemusta.

Vaikka olet joutunut kriisiin ilman omaa syytäsi, on suhtautumista asiaan hyvä pohtia omien tärkeiden arvojesi kautta. Se ei ole pikkujuttu, vaan pohdinnoille kannattaa antaa aikaa ja tilaa. Samalla on tärkeää muistaa, että tarkoitus ei ole asettaa rimaa taivaisiin ja joutua kerta toisensa jälkeen kokemaan epäonnistumisia arvojesi toteuttamisessa. Enemmänkin kyse on oman elämäsi haltuun ottamisesta siten, että pystyt tietoisesti valitsemaan asiat, joiden perusteella voit tehdä jatkossa pieniä ja isoja päätöksiä. Kuten arvojen tunnistaminen, ei niiden käytäntöön vieminenkään käy käden käänteessä, vaan vaatii aikaa.

Pohdi

  1. Mitkä ovat tärkeimmät arvosi?
  2. Miten nämä arvot näkyvät arjessasi? Elätkö valitsemiesi arvojen mukaista elämää?
  3. Miten haluat vahvistaa näitä arvoja tulevaisuudessa?