Hyvinvointia arkeen
Pelaajan läheinen ajautuu herkästi laiminlyömään itseään. Syitä voivat olla stressi, kaiken huomion kohdistuminen pelaajaan, tottuminen vaikeaan tilanteeseen, väsymys tai tunne siitä, ettei enää tiedä mitä tarvitsee tai mitä elämältään haluaisi. Omien tarpeiden sivuuttaminen johtaa ennen pitkää ikäviin seurauksiin. Läheinen voi uupua tai sairastua masennukseen. Toiminta- ja päätöksentekokyky voi heikentyä ja sen myötä oma elämä supistuu pyörimään ainoastaan ongelman ympärillä. Siksi läheisen on tärkeää pysähtyä kuuntelemaan itseään.
Hyvinvoinnin voidaan ajatella koostuvan eri osa-alueista, jotka on työkirjassamme jaettu fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen ja henkiseen. Näistä muodostuu kokonaisuus, jonka kaikki osat ovat tärkeitä.
Itsestä huolen pitämisessä tärkeää on säännöllinen toistuvuus. Hyvinvointi ei ole staattista, vaan se muuttuu ajan kuluessa ja pienilläkin hyvillä muutoksilla on merkitystä. Siksi arkisilla säännöllisesti toistuvilla tavoilla onkin mahdollista vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa. Avainasemassa tässä on omien tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen.
Henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoitteena on kyky elää omannäköistään elämää ja toteuttaa itseään sekä mahdollisuus tavoitella ja saavuttaa itselle tärkeitä asioita. Voit arvioida omaa hyvinvointiasi kysymällä itseltäsi vaikkapa seuraavia kysymyksiä: ”mitkä asiat tuovat onnellisuutta ja iloa elämääni?” sekä ”onko minulla riittävästi niitä asioita, joita tarvitsen?”.
Kuinka omaa hyvinvointiaan voi parantaa? Ensinnäkin läheisen on hyvä tiedostaa, että omia tarpeita ei pidä sivuuttaa ja että huolimatta vallitsevasta tilanteesta, elämän hyvistä asioista on lupa iloita ja nauttia. Tärkeää on myös ylläpitää suhteita ystäviin sekä muihin ympärillä oleviin ihmisiin ja myös turvautua heidän tukeensa. Arkeensa kannattaa valita sopivasti käytännöllisiä pieniä asioita, jotka lisäävät omaa hyvinvointia. Lisäksi läheinen voi kohentaa oman mielensä hyvinvointia suhtautumalla itseensä myötätuntoisesti, eli kohtelemalla itseään arvostavalla ja hyväksyvällä tavalla.