Hyppää sisältöön

Muutoksen eri vaiheita

Muutos harvoin tapahtuu nopeasti ja sitä edeltää aina erilaisia harkinnan vaiheita. Vaikka joku olisikin kertonut jonkin haitallisen käyttäytymisen, esimerkiksi rahapelaamisen tai tupakoinnin, loppuneen kuin Muutos harvoin tapahtuu nopeasti ja sitä edeltää aina erilaisia harkinnan vaiheita. Vaikka joku olisikin kertonut haitallisen käyttäytymisen, esimerkiksi rahapelaamisen tai tupakoinnin, loppuneen kuin seinään, hänenkin mielessään on tapahtunut harkintaa ja valmistautumista jo kauan. Muutoksen välttämättömyys on pikkuhiljaa kypsynyt.

Muutoksen ensimmäisenä vaiheena voidaan pitää esiharkintaa, jolloin mieleen on hiipinyt epäilys käyttäytymisen mielekkyydestä. Se ei ole toistaiseksi kuitenkaan vakuuttanut pelaajaa muutoksen tarpeellisuudesta. Usein lähiympäristön reagointi tilanteeseen on saanut pelaajan alun perin ylipäätään pohtimaan asiaa.

Seuraavaksi vuorossa on harkintavaihe, jossa ongelmallisesti pelaava on jo itse alkanut tiedostaa ongelman. Tässä vaiheessa pelaaja yleensä horjuu pitkäänkin muutoshalukkuuden ja muutosvastarinnan välillä.

Päätösvaiheessa pelaaja on valmis tekemään muutospäätöksen. Hän on tiedostanut ongelman ja haluaa tehdä asialle jotain. Usein pelaajat kertovat tehneensä useitakin päätöksiä matkan varrella. Yleensä päätökset ovat kestäneet tietyn ajan ja ensimmäisen todellisen valinnan paikan edessä he ovat kuitenkin valinneet pelaamisen. Päätöksen purkautuminen aiheuttaa suurta pettymystä ja jopa itseinhoa. Mielessä voi käydä kysymys: ”Olenko näin heikko?”.

Päätöksen purkautuminen ei kuitenkaan kerro heikkoudesta vaan valmistautumattomuudesta. Mikään päätös ei kestä, ellei ole valmistautunut kohtaamaan vaikeita valintatilanteita. Sinnikkyydellä tai ”lujalla selkärangalla” tehty pelaamattomuuspäätös todennäköisesti purkautuu ennemmin tai myöhemmin. Kestääkseen päätös tarvitsee tuekseen suunnitelmallisuutta.

Alkuvaiheessa on hyvä käyttää kaikkia pelaamista vaikeuttavia työkaluja, kuten esimerkiksi peli- sekä rahankäyttöestoja. Nämä antavat rauhan alkaa tehdä varsinaista muutostyötä.

Muutostyö sisältää oman sisäisen maailman pohtimista ja tutkimista:

  • Millaista elämäsi olisi, jos nyt lopettaisit pelaamisen?
  • Millainen ihminen haluat olla itsellesi ja läheisillesi?
  • Mikä olisi pelaamisen lopettamisen vaikutus omaan ja perheesi hyvinvointiin?
  • Miksi ylipäänsä olet alkanut pelaamaan ja miksi pelaamisesi on jatkunut ilmeisistä haitoista huolimatta?
  • Oletko valmis kohtaamaan ne seuraukset (kuten velkaantuminen, huonontuneet suhteet läheisiin ja valehtelu), joita on aiheutunut?

Tappioiden hyväksyminen sekä itselle anteeksiantaminen vapauttavat energiaa muutostyölle. Itsetutkiskelun lisäksi muutostyö pitää sisällään tyypillisten pelihoukutustilanteiden tunnistamisen ja niihin valmistautumisen etukäteen. Kuinka esimerkiksi toimia palkkapäivän jälkeen, kun perhe on matkoilla ja on yksin kotona. Henkinen työ, rehellisyys itselle ja läheisille sekä ennakointi ovat muutostyön työkaluja, joiden avulla pelaaja antaa itselleen mahdollisuuden päästä pelaamisesta eroon ja uudelle uralle elämässä.

Muutos ei aina tapahdu selkeästi erillisinä vaiheina, siksi se kannattaakin nähdä jatkumona. Monesti ihmiset myös sukkuloivat edestakaisin vaiheiden välillä. On hyvä muistaa, että haitallisista tavoista ja riippuvuuksista irtaantuminen ja uuden elämäntavan oppiminen on pitkä prosessi, joka edellyttää tukea ja työtä.

Pohdi aikaisempia pelaamisen lopettamispäätöksiä

  • Millaisissa tilanteissa ne ovat kariutuneet?
  • Mitä opittavaa niistä on?