Turvakortti
Turvakortti on työväline, jota voit kantaa mukanasi saadaksesi rohkaisua vaikeina hetkinä. Kortti on oman mielesi ja toimintasi käsijarru, joka auttaa pysähtymään ennen toimintaa. Se muistuttaa uudenlaisista tavoista toimia sekä siitä, mitä ei kannata tehdä.
Kirjaa turvakorttiin
- Aiemmin pohtimasi muutostoiveet, joita pelaaminen on estänyt toteutumasta. Ne ovat tavoitteitasi elämäsi kohenemiselle.
- Riskitilanteisiin liittyvät varoitusmerkit (mistä tunnistan vaikean hetken?).
- Keinoja, jotka auttavat vaikeassa hetkessä (mitä teen riskitilanteessa?).
- Jokin pysäyttävä tai herättävä asia, esimerkiksi tärkeä teksti, läheisen kuva tai velkasummasi. Yhtä lailla pysäyttäjänä voi toimia lempeä ja kannustava lause, kehu tai viimeisin onnistumisesi.
Muista, että itsensä havahduttaminen vahvasta tunnetilasta on mahdollista. Siinä voi auttaa esimerkiksi:
- Konkreettinen tekeminen (esim. läheiselle soittaminen, kotiaskareet)
- Paikan vaihtaminen
- Fyysinen rasitus (esim. lenkille lähteminen)
- Aistiärsykkeet (esim. kylmä suihku, musiikin kuunteleminen)