Mitä aivoissa tapahtuu riippuvuuden kehittyessä?
Moni pelaamisen kanssa ongelmiin joutunut etsii tietoa ja vastauksia tilanteeseensa. Mistä peliriippuvuus johtuu, miten se kehittyy ja millaista tutkimustietoa on tarjolla?
Peliriippuvuuden kehittymiseen vaikuttavat ympäröivät olosuhteet, peleihin liittyvät tekijät sekä pelaajaan liittyvät yksilölliset tekijät. Nykytutkimuksen mukaan yksi keskeinen tekijä on häiriö aivojen palkitsemisjärjestelmässä.
Tämä teksti tarjoaa neurobiologisen näkökulman siihen, miten harmittomasta ajanvietteestä voi kehittyä elämää ohjaava riippuvuus.
Mikä on aivojen palkitsemisjärjestelmä?
Välittäjäaineet ja hermoradat muodostavat aivoissa sijaitsevan palkitsemisjärjestelmän. Se sijaitsee aivojen keskiosassa, niin sanotusti vanhoissa aivoissa, jotka ovat evoluution näkökulmasta vanhaa perua. Sama aivorakenne löytyy kaikilta eläimiltä, jotka tuntevat tunteita. Kyky tuntea tunteita ja toimia niiden edellyttämällä tavalla (esimerkiksi pelkoon suojautumalla tai pakenemalla) ei edellytä uudempien ja korkeampien aivotoimintojen, kuten ajattelun ja kielen, olemassaoloa.
Palkitsemisjärjestelmän normaalina tehtävänä on tuottaa positiivisia tuntemuksia, jotka saavat meidät huolehtimaan elämälle tärkeistä toiminnoista, kuten syömisestä, juomisesta, lisääntymisestä ja jälkeläisistä. Erilaiset asiat voivat laukaista palkitsemisjärjestelmän. Laukaisijana voi toimia esimerkiksi ruuan tuoksu, kauniit kasvot, musiikki, sosiaalinen vuorovaikutus, saavutukset, onnistuminen, seksi, urheilu, pelaaminen tai päihteet.
Mielihyvän kokemus syntyy, kun tietty ärsyke tai laukaisija saa dopamiini-nimisen välittäjäaineen erittymään palkitsemisjärjestelmässä, aivojen etuosassa sijaitsevassa accumbens-tumakkeessa. Dopamiini piristää ja lisää energiaa nostamalla sydämen sykettä ja verenpainetta. Dopamiiniin on todettu myös tehostavan oppimista.
Miten aivojen palkitsemisjärjestelmä liittyy peliriippuvuuteen?
Monet nykyiset teoriat riippuvuussairauksien synnystä liittyvät palkitsemisjärjestelmän toiminnan häiriöön. Oletus on, että ongelmallisesti pelaavalla on perinnöllisesti aliaktiivinen palkitsemisjärjestelmä. Heidän palkitsemisjärjestelmänsä ei ole kovin herkkä luonnollisille ärsykkeille vaan se suosii voimakkaampia ärsykkeitä, kuten pelaamista.
Pelaamisen elementit, kuten voiton mahdollisuus ja sen tuottama jännitys, saavat palkitsemisjärjestelmän aktivoitumaan helposti ja voimakkaasti. Näin aivojen korkeammat ja älykkäämmät osat ikään kuin joutuvat vanhojen aivojen kidnappaamaksi, jolloin aikaa ja vaivaa vievä järkeily ja ajattelu häviää alkukantaisemmalle tunnekokemukselle.
Mielihyvän kokeminen on palkitsevaa, mikä saa ihmisen toistamaan mielihyvää tuottavaa toimintaa. Pelaamisessa mielihyvää tuottavat ensi alkuun muun muassa pelaamisesta saadut voitot ja voiton odottamisen tuottama jännitys. Kun toimintaa toistetaan useita kertoja, aivomme oppivat odottamaan mielihyvän kokemusta jo pienistä vihjeistä. Vihje voi olla melkein mitä vaan, vaikkapa pelaamisen tai rahan voittamisen miettiminen, mainoksen tai toisen ihmisen pelaamisen näkeminen jne. Vihje saa dopamiinin erittymään ja mielihyvän tunteen nousemaan. Tämä voi tuntua esimerkiksi energiana, levottomuutena, virkeytenä tai toimeliaisuutena. Tunne johtaa useimmiten haluun saada vielä voimakkaampi mielihyvän kokemus pelaamalla.
Mikä meitä koukuttaa?
Tutkimuksissa on todettu, että palkitsemisjärjestelmä aktivoituu voimakkaimmin potentiaalisen palkitsemisen hetkellä eli silloin kun epävarmuus palkinnon saamisesta on suurin ja palkintokin on suuri. Järjestelmä on siis jatkuvasti aktivoitunut myös tilanteessa, jossa palkintoa odotetaan, mutta sitä ei tule. Näin kokemus mielihyvästä vahvistuu entisestään ja se yhdistyy pelaamiseen. Toisin sanoen pelikoukku alkaa kehittyä.
Aivot siis oppivat odottamaan mielihyvää ja palkintoa, ja palkitsemisjärjestelmä hurahtaa ajan ja toistojen myötä käyntiin jo pelaamisen odotuksen tai muiden vihjeiden perusteella. “Dopamiinitermostaatti” on ikään kuin säätänyt itsensä liian herkäksi reagoimaan ympäristön vihjeisiin. Samaan aikaan aivot tottuvat dopamiinin jatkuvaan aktivoitumiseen, ja saavuttaakseen mielihyvän tunteen dopamiinia on eritettävä entistä enemmän. Näin myös pelaamisen panokset, aika ja raha, alkavat kasvaa.
Tutkimuksista tiedetään, että nopeatempoiset ja suurilla panoksilla pelattavat rahapelit (esimerkiksi rahapeliautomaatit, nettiarvat ja urheiluvedonlyönti) ovat luonteeltaan kaikkein koukuttavimpia. Pelien visuaalisuus ja äänimaailma tarjoavat pelaajalle paljon vihjeitä, jotka vahvistavat peliin kiinnittymistä melkein huomaamatta. Kaikkein voimakkaimmin kuitenkin koukuttaa pelien epäsäännöllinen palkitsevuus.
Sattumanvarainen, yllätyksenä tullut voitto tai läheltä piti -tilanteet saavat aikaan erittäin runsaan dopamiiniryöpyn, joka koetaan jopa euforisena tunteena. Helpommin ennustettavat tai pidempää odottelua vaativat voitot eivät taas ole yhtä palkitsevia. Peliteknologia, matematiikka, psykologia ja neurologia näyttävät yhdistyvän erityisesti rahapeliautomaateissa vastustamattomaksi kokonaisuudeksi.
Pelikoukku kehittyy siis tottumalla jatkuviin dopamiinisuihkuihin. Sen purkamisessa auttaa erityisesti ”uusien aivojen”, eli älykkäästä ajattelusta vastaavien aivojen osien tahdonvarainen ja tietoinen käyttäminen. Näitä aivojen osia ovat etuaivokuori ja otsalohko. Niiden tehtävänä on vastata muun muassa toiminnan ja riskien arvioinnista sekä käyttäytymiseen liittyvästä harkinnasta. Kognitiivinen niskaote peliriippuvuudesta on siis mahdollista ottaa, mutta se edellyttää tietoista harjoittelua.
Lähde: Kaasinen, V., Halme, J. & Alho, H. (2009): Pelihimon neurobiologiaa. Duodecim, I25, 2075–83.
Pohdi
- Millaisia ajatuksia kirjoitus herätti?
- Mikä oli jo sinulle tuttua riippuvuuden ja rahapeliongelman neurobiologiasta?
- Mitä uutta opit?
- Tunnistatko itsessäsi palkitsemisjärjestelmän aktivoitumisen?
- Mitä tekstin lopussa oleva toteamus ”tietoisesta harjoittelusta” tarkoittaa?