Mitä on logoterapia?

Viktor Emil Frankl (26. maaliskuuta 1905 Wien – 2. syyskuuta 1997 Wien) oli itävaltalainen neurologi ja psykiatri, joka tunnetaan logoterapian perustajana. Hän toimi Wienin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa psykiatrian ja neurologian professorina 1930-luvulla. Hänen logoterapeuttista lähestymistapaansa kutsuttiin psykologian kolmanneksi wieniläiseksi koulukunnaksi Sigmund Freudin ja Alfred Adlerin jälkeen.  

Vuonna 1942 Frankl joutui juutalaisena keskitysleirille. Häntä pidettiin usealla keskitysleirillä, mutta hän selvisi hengissä kolmen vuoden leiriajan läpi. Frankl oli jo aloittanut käsikirjoituksen tekemisen teokseen Ärztliche Seelsorge (suomennettu nimellä Olemisen tarkoitus), ennen kuin hänet siirrettiin Auschwitziin. Käsikirjoitus löydettiin ja tuhottiin. Hänen toiveensa saada teos valmiiksi ja haaveensa siitä, että saisi olla perheensä kanssa jälleen yhdessä, esti häntä menettämästä toivoa muuten toivottomassa tilanteessa. Hän oli vähällä menehtyä lavantautiin, mutta hän piti itsensä elämässä kiinni kirjoittamalla käsikirjoitustaan varastetuille papereille. Keskitysleireillä hän huomasi, että vangit, joilla oli jotain merkitystä elämässään, selvisivät todennäköisimmin kuin ne, jotka olivat menettäneet kaiken toivon.  

Frankl vapautui huhtikuussa 1945 ja palasi Wieniin saaden tietää, että hänen äitinsä, isänsä, veljensä ja vaimonsa olivat menehtyneet keskitysleireillä. Pian vapautumisensa jälkeen hän julkaisi ensimmäisen kirjansa, jonka hän saneli keskitysleireillä raapustamiensa muistilappusten avulla. Teos on suomeksi nimeltään Ihmisyyden rajalla. Sitä myytiin yhdeksän miljoonaa kappaletta 26 kielelle käännettynä.  

Vuonna 1995 Frankl vastaanotti Wienin kaupungin kunniakansalaisen nimityksen. Lisäksi hän oli 29 yliopiston kunniatohtori muun muassa Yhdysvalloissa, Tšekissä, Unkarissa ja Israelissa. Elämäntyönsä jatkajaksi hän nimesi entisen oppilaansa, müncheniläisen tohtorin Elisabet Lukasin. 

Logoterapian etuliite logo tulee kreikan kielen sanasta logos, joka viittaa sekä henkeen (henkiseen) että tarkoitukseen. Logoterapian ihmiskuva on kolmiulotteinen. Fyysisen ja psyykkissosiaalisen ulottuvuuden lisäksi ihmisellä on henkinen ulottuvuus. Henkiseen ulottuvuuteen liittyvät muun muassa vapaa tahto ja vastuu, aito omatunto ja tahto tarkoitukseen. 

Logoterapian perustana on oletus, että elämällä on aina tarkoitus. Ihminen tavoittelee elämäntarkoitusta, jonka voisi omalla toiminnallaan toteuttaa tai jota edistää (ihmisten tai yhteisen hyvän puolesta). Franklin mukaan todellisen ihmisyyden ydin on kyky suuntautua itsensä ulkopuolelle. Ihminen voi omistautua antoisiin, syviin elämyksiin esimerkiksi suhteessa luontoon tai taiteisiin. Myös kanssaihminen, jota ihminen voi rakastaa, voi tarjota tien elämäntarkoituksen täyttämiseen. Elämälle voi löytyä tarkoitus toivottomaltakin tuntuvaan tilanteeseen. Tällöinkin ihminen voi valita arvokkaan asennoitumistavan tilanteeseen.  

Logoterapia ei ole vain psykoterapiaa, vaan laajempi filosofinen ajattelumalli. Siksi logoterapiaa voidaan soveltaa miltei kaikilla elämänalueilla. Sitä on Suomessa sovellettu esimerkiksi kasvatukseen, opetukseen, lastensuojeluun, vanhustyöhön, henkilöstöhallintoon, työyhteisöjen kehittämiseen ja johtamiseen. Lähestyminen tukee ihmisenä olemista ja siihen liittyvien ongelmien tarkoituskeskeistä ratkaisemista tässä ajassa. Logoterapia painottuu siihen, mitä hyvää ja ehjää vielä on jäljellä ja minkä varaan voi rakentaa tulevaisuutta.